01/02/2012
20/01/2012
Söpö pieni poni
Lähtökohtaisesti allekirjoittanut ei ymmärrä pikku söpöliinien eli shettisten pehmoleluistamista, tiedättehän, vaaleanpunaiset riimut ja loimet, harjat, glitterit harjassa ja sitä rataa. Miksi en? Ihan vaan siksi että hevonen se ponikin on eikä mikään barbie - tai My little pony - joksi Golda Apacheakin (?!) tituleerattiin maamme johtavassa hevoslehdessä Hevosurheilussa taannoin. Ihan oikeasti, Golda Apache ja My Little Ponyn saaminen samaan lauseeseen vieläpä vertailuna on kyllä pohjanoteeraus ammattitoimittajalta, voisi suhteuttaa ponin saavutukset hevoskokoisen ravurin tuloksiin ja katsotaan sitten mihin verrataan...
Mutta tätä lässyponeistamistahan tässä koko ajan saa "kestää" ;), eihän toki metrin korkuista hevoseläintä voi ottaa todesta (saati sen kanssa harrastavaa - tai töitä tekevää - aikuista)! Tosiasiahan on että aikuisten asenne shetlanninponeja kohtaan on, valitettavan usein, vähättelevä ja tästä päästään jos jonkinlaisiin ongelmiinkin siinä vaiheessa kun se pieni söpö harmiton poni jätetään lapsen vastuulle käsittelyssä ja kouluttamisessa oli kyseessä raviponi tai muuten "lemmikiksi" hankittu. Lapsi ei voi olla vastuussa, vaan vastuu eläimen sopivasta käsittelystä ja kouluttamisesta on aina aikuisella. Kuinka moni on kuullut kurittomista shetlanninponeista, joista ei ole nk. mihinkään? Pureva? Potkiva? Pukitteleva? Ainakin minä olen ja väittäisin että suurimassa osassa tapauksia on poni jätetty lapsen vastuulle tai ylipäätään poni on pääsääntöisesti lasten käsittelyssä, ilman että aikuinen ratsastustermiä käyttääkseni "läpiratsastaisi" eli tässä tapauksessa esimerkiksi ohjasajaisi tai ajaisi tai edes maastakäsittelisi ponia säännöllisesti ylläpitääkseen sen hyvät käyttöominaisuudet lastenponina tai edes muuten valvoisi lapsen toimia ponin kanssa. Kärjistettyä ehkä, mutta ymmärrätte pointin. Toinen huolenaihe liiallisen paapomisen ohessa ne joilla osaaminen ei riitä raviponin pitämiseen vaikka sellaisen omaa, usein myös liikaa lasten vastuulla, jolloin riskinä raviponien liiallinen rasittaminen, vääränlainen ruokinta, pahimmillaan liiallinen kilpailuhenkisyys jne. josta kaikista sekä näkee että kuulee surullisia esimerkkejä.
Meillä monet ihmettelevät ponien hyvää käytöstä ponikerhotouhuissa, vaikka meilläkin parantamista on paljon! Pari ponia on vielä nuoria ja vaativat iän tuomaa rauhoittumista ollakseen vieläkin sopivampia myös lapsille ja poneissa on luonne-eroja lähtökohtaisestikin niinkuin meissä muissakin, mutta yhtä kaikki, perustoimissa voin luottaa työkavereihini. Miksi? Koska meillä ponit ovat koko ajan aikuisten käsittelyssä ja lasten käsittelyssä vain koko ajan valvottuna niin että lasta voi neuvoa oikeanlaiseen toimimiseen ja käsittelyyn. Meillä aikuinen ajaa tai käsittelee poneja maastakäsin säännöllisesti, määrätietoisesti ja kerholaisia yritetään opettaa käsittelemään poneja samalla logiikalla ja pyynnöillä. Meillä on tiettyjä perusperiaatteita, joista pidetään kiinni, poneilla on työaika ja päivät mutta myös vapaata aikaa, niitä ei väsytetä lapsilla liiaksi, koska lastenponina toimiminen käy todellakin työstä! Meillä pidetään yksinkertaisista asioista kiinni kuten siitä että kädestä ei poneille syötetä mitään, sillä meidänkin ponit oppisivat näykkiviksi pikku riiviöiksi alta aika yksikön jos näin ei tehtäisi. Meillä kannustetaan lapsia myös halaamaan ja rapsuttelemaan poneja koska ponillekin on hyvä osoittaa että siitä pidetään ja niinä hetkinä luodaan luottamusta puolin ja toisin - ja ne ovat totta tosiaan kiitoksensa ja rapsutuspalkintonsa ansainneet!
Siinä missä kerholaiset saavat nähdä harjakorin pinkit ihanat harjat, otsapannan timantit ja söpöjä poneja, itse näe joka kerhon ajan töitä tehdessäni hevoseläimen, hevoseläimen käyttäytymisellä ja tavoilla ja arvostan suuresti sitä miten ne palvelevat meillä kerhoponeina kukin oman osaamisensa mukaan niille valituissa tehtävissä - ja myös tämä näkemys on tärkeä opettaa lapsille, ponit eivät ole pelkkiä kivoja vaaleanpunaiseen puettavia pehmoleluja. Minäkin olen toki ostanut vaaleansinisiä varusteita ja otsapantoja ponin nimellä ja tytöillä niiden ihastelu kuuluu luonnollisesti asiaan - eikä niin totista etteikö pilkettäkin! Mutta kuitenkin, kyse on HEVOSESTA, vaikkakin pienestä.... ja söpöstä.
Mutta tätä lässyponeistamistahan tässä koko ajan saa "kestää" ;), eihän toki metrin korkuista hevoseläintä voi ottaa todesta (saati sen kanssa harrastavaa - tai töitä tekevää - aikuista)! Tosiasiahan on että aikuisten asenne shetlanninponeja kohtaan on, valitettavan usein, vähättelevä ja tästä päästään jos jonkinlaisiin ongelmiinkin siinä vaiheessa kun se pieni söpö harmiton poni jätetään lapsen vastuulle käsittelyssä ja kouluttamisessa oli kyseessä raviponi tai muuten "lemmikiksi" hankittu. Lapsi ei voi olla vastuussa, vaan vastuu eläimen sopivasta käsittelystä ja kouluttamisesta on aina aikuisella. Kuinka moni on kuullut kurittomista shetlanninponeista, joista ei ole nk. mihinkään? Pureva? Potkiva? Pukitteleva? Ainakin minä olen ja väittäisin että suurimassa osassa tapauksia on poni jätetty lapsen vastuulle tai ylipäätään poni on pääsääntöisesti lasten käsittelyssä, ilman että aikuinen ratsastustermiä käyttääkseni "läpiratsastaisi" eli tässä tapauksessa esimerkiksi ohjasajaisi tai ajaisi tai edes maastakäsittelisi ponia säännöllisesti ylläpitääkseen sen hyvät käyttöominaisuudet lastenponina tai edes muuten valvoisi lapsen toimia ponin kanssa. Kärjistettyä ehkä, mutta ymmärrätte pointin. Toinen huolenaihe liiallisen paapomisen ohessa ne joilla osaaminen ei riitä raviponin pitämiseen vaikka sellaisen omaa, usein myös liikaa lasten vastuulla, jolloin riskinä raviponien liiallinen rasittaminen, vääränlainen ruokinta, pahimmillaan liiallinen kilpailuhenkisyys jne. josta kaikista sekä näkee että kuulee surullisia esimerkkejä.
Meillä monet ihmettelevät ponien hyvää käytöstä ponikerhotouhuissa, vaikka meilläkin parantamista on paljon! Pari ponia on vielä nuoria ja vaativat iän tuomaa rauhoittumista ollakseen vieläkin sopivampia myös lapsille ja poneissa on luonne-eroja lähtökohtaisestikin niinkuin meissä muissakin, mutta yhtä kaikki, perustoimissa voin luottaa työkavereihini. Miksi? Koska meillä ponit ovat koko ajan aikuisten käsittelyssä ja lasten käsittelyssä vain koko ajan valvottuna niin että lasta voi neuvoa oikeanlaiseen toimimiseen ja käsittelyyn. Meillä aikuinen ajaa tai käsittelee poneja maastakäsin säännöllisesti, määrätietoisesti ja kerholaisia yritetään opettaa käsittelemään poneja samalla logiikalla ja pyynnöillä. Meillä on tiettyjä perusperiaatteita, joista pidetään kiinni, poneilla on työaika ja päivät mutta myös vapaata aikaa, niitä ei väsytetä lapsilla liiaksi, koska lastenponina toimiminen käy todellakin työstä! Meillä pidetään yksinkertaisista asioista kiinni kuten siitä että kädestä ei poneille syötetä mitään, sillä meidänkin ponit oppisivat näykkiviksi pikku riiviöiksi alta aika yksikön jos näin ei tehtäisi. Meillä kannustetaan lapsia myös halaamaan ja rapsuttelemaan poneja koska ponillekin on hyvä osoittaa että siitä pidetään ja niinä hetkinä luodaan luottamusta puolin ja toisin - ja ne ovat totta tosiaan kiitoksensa ja rapsutuspalkintonsa ansainneet!
Siinä missä kerholaiset saavat nähdä harjakorin pinkit ihanat harjat, otsapannan timantit ja söpöjä poneja, itse näe joka kerhon ajan töitä tehdessäni hevoseläimen, hevoseläimen käyttäytymisellä ja tavoilla ja arvostan suuresti sitä miten ne palvelevat meillä kerhoponeina kukin oman osaamisensa mukaan niille valituissa tehtävissä - ja myös tämä näkemys on tärkeä opettaa lapsille, ponit eivät ole pelkkiä kivoja vaaleanpunaiseen puettavia pehmoleluja. Minäkin olen toki ostanut vaaleansinisiä varusteita ja otsapantoja ponin nimellä ja tytöillä niiden ihastelu kuuluu luonnollisesti asiaan - eikä niin totista etteikö pilkettäkin! Mutta kuitenkin, kyse on HEVOSESTA, vaikkakin pienestä.... ja söpöstä.
 |
| Blingblingiä ja sydämiä... kohtuudella :) |
05/01/2012
Internet-sivut * Internet-sidorna*Internet-pages
Choosing English this time to serve our stables foreign friends! Been serving you quite a lot lately so as you have probably noticed you can now also read our internet-pages in English! So the Swedish speaking friends may use this as well until I get my Swedish translation ready. That will take a few days because I have to translate all of our services pages as well due to the Swedish speaking inhabitants of Finland :) For English readers this doesn't mean that you miss something from our pages, it's just the detailed information of our pony clubs and happenings for customers that I haven't translated. When I get the translations ready I will find a solution to show some more photos as well, of course, when photography is one of my passions as well. Hope you injoy the pages in English, too and maybe I'll blog in English also soon enough.
Thanks to Lotta Airila for helping and reading the English pages to check the texts!
Thanks to Lotta Airila for helping and reading the English pages to check the texts!
07/12/2011
Miksi ihmeessä shettiksellä on niin järkyttävä talvikarva...
Shetlanninponin paksussa talvikarvassa on kaikeilla merkityksensä. Se on satojen vuosien kehitystyön tulos jonka tasoiseen lämmitykseen tuskin kalleinkaan toppaloimi kykenee. Ideana on ponin pysyminen ihoa vasten kuivana ja sitä edesauttamaan on luonto keksinyt omat ratkaisunsa. Mallina toimii tässä oriimme Verano Lee v.d. Zandkamp joka on ennen meille tuloa aina asunut ulkosalla ja kasvattaa edelleen vaikuttavan turkin vaikka onkin karsinatallissa yöt.
Shetlannin saaret sijaitsevat Skotlannin pohjoispuolella keskellä merta, karuissa olosuhteissa merituulten armoilla sillä missään kohtaa saaria meri ei ole neljää mailia kauempana, siellä ponit ovat aikoinaan joutuneet pärjäämään omillaan sillä tiukassa on ollut ihmistenkin selviäminen. Näistä olosuhteista on muodostunut yksi sitkeimmistä hevosroduista.
Joten seuraavan kerran kun näet karvaisen shetlanninponin, arvosta tätä karun luonnon luomaa high-teciä! :)
Shetlannin saaret sijaitsevat Skotlannin pohjoispuolella keskellä merta, karuissa olosuhteissa merituulten armoilla sillä missään kohtaa saaria meri ei ole neljää mailia kauempana, siellä ponit ovat aikoinaan joutuneet pärjäämään omillaan sillä tiukassa on ollut ihmistenkin selviäminen. Näistä olosuhteista on muodostunut yksi sitkeimmistä hevosroduista.
Joten seuraavan kerran kun näet karvaisen shetlanninponin, arvosta tätä karun luonnon luomaa high-teciä! :)
 |
| Jouhet: paksut ja mahdollisimman pitkät. Pitkä otsaharja suojaa silmiä ja pisimmillään jopa turpaa, muu harja kasvaa paksuimmillaan kaksipuoliseksi ja niin pitkästi että jouhet suojaavat tuiskussa kaulaa vasten tuullessaan alakaulaa ja kurkunpäätä. |
 |
| Korvat ovat pienet ja pyöreähköt ja niiden ympärille kasvaa suojaksi uskomaton määrä pörröistä karvaa |
 |
| Leuan alle kasvaa pitkä ja tiheäkarvainen parta joka suojaa kurkunpäätä ja leukaa |
 | |||
Pitkien jouhien lisäksi niiden herkkää tyveä kasvaa suojaamaan peitinkarvasta erittäin pitkät talvikarvat, näin sadevesi/lumi ei pääse jouhien tyveen ihoa vasten
|
 |
| Koko komeus talvikarvassa joka kasvaa vielä pidemmäksikin. Kuvassa näkee myös meidän olosuhteiden huonot puolet, eli meilläkin ponit ovat yöt tallissa jolloin tällä varustuksella tulee jo jopa lämmin, aamuisin on kainalon ja kyljen alue hikinen. Tällöin on oltava tarkkana ettei poni märkänä kylmety ulkona kovemmilla pakkasilla sillä märkyys estää karvaa suojaamasta ponia ja ihoa kylmää vastaan! Häntä on paksu ja pitkä (ja likainen...) ja suojaa myös peräpäätä kylmyydeltä. |
23/11/2011
Vaihtelua
Menipäs pitkään ennenkuin taas ehtii kirjoittamaan eikä nytkään ole kummemmin järkevää kerrottavaa. Alunperin piti pitää tätä päiväkirjatyyppisesti ja kertoa miten meidän eri valjakot edistyy mutta kappas kun aika vierähtää milloin missäkin ettei joko ole ajanut tai jos on, ei ehdi kirjoittaa!
Krooninen aikapula saa kuitenkin välillä aikaa hyviä ideoita. Olen tässä tuskaillut syksyn mittaan että Akselin odottaminen taksilta eskarista tienposkessa on puoli tuntia ajanhukkaa kunnes hoksasin että ratsastuskenttämme on kätevästi tien vieressä, joten odotellessa ehtii hyvin vaikka juoksuttaa yhden ponin tai Keken. Keke onkin ollut useimmin kaverina, viime viikolla juoksutusta kokeilin myös Kukan kanssa, jolle se olikin sopivaa käsittelyharjoittelua aikuisen toimesta. Kukkaahan ei ole ajo-opetettu ollenkaan eli menee vain ratsastuksessa - enkä ajatellut enää 14 vuotiasta tammaa opettakaan. Tänään valitsin kaveriksi Veranon. Veranon kanssa piti kokeilla myös agilityesteitä mutta Marko oli lanannut kentän ja jättäny agiesteet reunoille ja pystyyn niin etten niistä voinut raahata kuin hapsuverkon kokeiltavaksi. Siinäpä se tottuikin siihen samalla eikä läpimeneminen tuottanut tuskaa. Totuttelin sitten vielä hulavanteeseen jota en alkanu yksin kokeilemaan läpipujotteluna mutta pyörittelin pitkin ponia ja erityisesti takaosaa joka oli Kukalle yllättäen aikaisemmin viikolla vaikea paikka, niin lunki kun se muuten onkin. Verano kuitenkin tottui siihenkin hetimiten vaikka aluksi säpsähti. Veranolle ylivoimaisesti vaikeinta on vieläkin äkkinäiset liikkeet eli käden heilautukset ja esimerkiksi juoksutuspiiska joka oli suoranainen kauhistus aluksi :( Mistä lie johtuu että helposti tulkitsee äkkiliikkeet kuin sitä oltaisiin lyömässä. Ajopiiskanhan se sietää hyvin ja on sietänyt alunperin mutta perässä tuleva juoksutuspiiska oli kummallinen. Lopuksi meni jo ihan rentoja pätkiä juoksutuksessa eikä enää kytännyt piiskaa kun huomasi että se vain seuraa perässä, hyvää harjoitusta siis siihenkin että pitkääkään kepakkoa ei ainakaan ponin lyömiseen käytetä! Lopuksi käytiin koluamassa metsäpolkuja lähialueella ja Verano mussutti muutamat kuusenoksat, josta pöllähti niin mahtavat jouluntuoksut että missä se lumi oikein viipyy??!
Krooninen aikapula saa kuitenkin välillä aikaa hyviä ideoita. Olen tässä tuskaillut syksyn mittaan että Akselin odottaminen taksilta eskarista tienposkessa on puoli tuntia ajanhukkaa kunnes hoksasin että ratsastuskenttämme on kätevästi tien vieressä, joten odotellessa ehtii hyvin vaikka juoksuttaa yhden ponin tai Keken. Keke onkin ollut useimmin kaverina, viime viikolla juoksutusta kokeilin myös Kukan kanssa, jolle se olikin sopivaa käsittelyharjoittelua aikuisen toimesta. Kukkaahan ei ole ajo-opetettu ollenkaan eli menee vain ratsastuksessa - enkä ajatellut enää 14 vuotiasta tammaa opettakaan. Tänään valitsin kaveriksi Veranon. Veranon kanssa piti kokeilla myös agilityesteitä mutta Marko oli lanannut kentän ja jättäny agiesteet reunoille ja pystyyn niin etten niistä voinut raahata kuin hapsuverkon kokeiltavaksi. Siinäpä se tottuikin siihen samalla eikä läpimeneminen tuottanut tuskaa. Totuttelin sitten vielä hulavanteeseen jota en alkanu yksin kokeilemaan läpipujotteluna mutta pyörittelin pitkin ponia ja erityisesti takaosaa joka oli Kukalle yllättäen aikaisemmin viikolla vaikea paikka, niin lunki kun se muuten onkin. Verano kuitenkin tottui siihenkin hetimiten vaikka aluksi säpsähti. Veranolle ylivoimaisesti vaikeinta on vieläkin äkkinäiset liikkeet eli käden heilautukset ja esimerkiksi juoksutuspiiska joka oli suoranainen kauhistus aluksi :( Mistä lie johtuu että helposti tulkitsee äkkiliikkeet kuin sitä oltaisiin lyömässä. Ajopiiskanhan se sietää hyvin ja on sietänyt alunperin mutta perässä tuleva juoksutuspiiska oli kummallinen. Lopuksi meni jo ihan rentoja pätkiä juoksutuksessa eikä enää kytännyt piiskaa kun huomasi että se vain seuraa perässä, hyvää harjoitusta siis siihenkin että pitkääkään kepakkoa ei ainakaan ponin lyömiseen käytetä! Lopuksi käytiin koluamassa metsäpolkuja lähialueella ja Verano mussutti muutamat kuusenoksat, josta pöllähti niin mahtavat jouluntuoksut että missä se lumi oikein viipyy??!
Subscribe to:
Posts (Atom)