Heräsin yhtenä yönä Ruukissa ollessani ja ensimmäinen ajatus oli että miksi en ole kokeillut Lettua ja Ransua parivaljakkoon! Tuumasta toimeen, viikonloppuna ilmoitin Markolle että nyt kokeillaan, haettiin ponit, valjaat, vaunut varastosta, valjastettiin, ajoin ohjasajaen niitä hetken takaa, vaunut perään, pieni rundi pellolla ja valjaat pois, ohjasajoa vähän ja talliin. Helppoa, nopeaa ja toimivaa! Tämä on nyt sitten täydellinen esimerkki siitä että älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin sanon - eli älkää missään nimessä kokeilko poneja suorilta pariin!
Se miksi uskalsin näin tehdä perustuu tietysti kahteen kunnolla myös ääniavuilla toimivaan poniin jotka tunnen kuin omat taskuni ja jotka tuntevat minut - ja ennen kaikkea, jotka tuntevat myös toisensa. Molemmat toimivia ajossa loistavasti ja Lettu jo parissa ajettu. Lettua kuitenkin, tiine kun on, hieman ärsytti tehdä töitä ruunan kanssa mutta sietää sen kun pyydän. Toinen lenkki tehtiin sitten pelkästään ohjasajaen ja sujui jo todella hienosti kiukuttelematta myös Letun osalta. Nyt poneilla on ollut pientä köhää, varsat, uusi poni Moona ja Lettu ovat ainakin vähän yskähdelleet ja lumikin tuli joten kovakumipyörillä ei ole enää asiaa lenkille. Tähänkin asiaan onneksi tulossa korjausta sillä ensimmäinen vaunutilaus Puolaan Dominiakille on vihdoin lähtenyt ja kohta meille saapuu sieltä kahdet uudet vaunut, gigit ja wagonettet! Joulu siis lähestyy kovaa vauhtia :)
Okanan menetys keväällä - ja samalla toisen parivaljakkoponin menetys - oli kova paikka mutta kauniina marraskuun aamuna hienosti yhdessä toimivien Letun ja Ransun kanssa haihtui aamu-usvan sekaan osa sitä surua mikä on ollut. Oli niin upeaa ajaa shettisparilla pitkästä aikaa...
