20/04/2012

Okana

Okana oikealla, Lettu vasemmalla


 
Akselin joululahja, ensimmäinen oma poni
Kuva, jonka perusteella Okana meidän ensiponi meille muutti (en tiedä kuvaajaa ja pahoittelut luvattomasta käytöstä Kotimäkeen... tamma oli kuitenkin kaunis ja hyvä poni, kiitos siitä)




<3

18/04/2012

Varsomisia

Kevät on varsomisten aikaa, odotetaan pikkuvarsoja muiden kuvia katsellen, mahojen kokoja vertaillen ja ennusmerkkejä pohtien. Samalla takaraivossa on pieni pelko siitä että mitä jos kaikki ei menekään hyvin, mitä jos jotain sattuu, ehtiikö eläinlääkäri paikalle ja voiko rakkaan tammankin menettää, jonka kanssa on kokenut paljonkin asioita. Joka varsominen on erilainen mutta yleensä kaikki menee hyvin, eläinlääkärin mukaan noin 5% varsomisista on jonkin asteisia ongelmia. Meillä mitään ei jätetä sattuman varaan sillä varsomisessa on aina kiinni niin tamman arvo kuin kaikki tiineyttämiseen panostetut rahat, pitkällä tähtäimellä haaveet oman kasvatin menestymisestä raveissa tai ponien osalta näyttelytoiminnassa ja käytössä puhumattakaan siitä, että joka hevonen on osa meidän perhettä ja elämää. Nuorena hoidin ravureita ravihevoskasvattajan tallissa ja sain siellä opit tamman merkkien seuraamisesta ja eri tammojen piirteistä ennen varsomista. Hevosagrologi opiskeluihin puolestaan kuului mm. siittola-avustaja kurssi - nämä yhdessä ovat opettaneet minut siihen että mitään ei jäteta sattuman varaan eikä meillä käy varsomisissa niin että aamulla voi todeta yllättyneenä että kappas, tamma on varsonut, meillä seurataan varsomisia niin että meillä tammat eivät varso yksin valvomatta ja piste. Huolehditaan että varsat tulevat oikeassa asennossa, että asiat etenevät oikealla ajallaan ja että varsa saa ternimaitohörpyt mahdollisimman pian. Meillä kaikki riskit minimoidaan ja tehdään asia niin hyvin kuin voi, eikä olla huolettomia.

Sieltä nuoruudesta siitostamma ja varsalauman keskeltä, jossa kesäisin kiersin tunnin jos toisenkin hevosen luota toiselle varsoja rapsutellen, kasvoi ajan mittaan haave omasta kasvatustoiminnasta. Ravi-ihmisille loogista oli tietysti aloittaa lämminveriravureilla ja ensimmäinen oma varsa Constellation syntyi Mustialassa jo opiskeluaikana, emä oli pitkäaikainen hoitohevoseni V.G. Karina, jonka olin ostanut. Ahkerasta valvomisesta huolimatta Karina oli tarkastuskierrosten välillä varsonut mutta varsalla oli juomisen kanssa vähän ongelmia niin että aamukuuden aikoihin sain viimein tuttipullon jonka hörppyjen myötä varsakin ohjautui nisälle. Stellan kanssa tapahtui kaikenlaista vuosien mittaan, ensimmäisenä jo muutaman viikon ikäisenä jolloin se teloi itsensä karattuaan piikkilankaan, jatkuen pariin kovaan influenssaan, kaviokuumeeseen ammattivalmentajan tallilla ja sen uusimiseen myöhemmin - sen jälkeen kuin nuljuluukin oli jo murtunut ja leikattu. Huoleton on hevoseton.

Ostettuamme oman tilan täältä Lohtajalta oli loogista että pari siitostammaa muuttaa pihaan, ensin tuli Heavy Match, joka kuitenkin jäi ensimmäisenä keväänä tyhjäksi. Seuraavana vuonna astutettiin sekä Heviä että uutta tammaa Mellby O'Yesiä, joka alkoi tehdä liisingvarsaa Dream Vacationista, silloin vielä pakasteella Jenkeistä asti. Kun tamma oli tiinehtynyt en saanut enää vuokraajaa kiinni, hän ei vastannut puheluihin eikä sähköposteihin ja oli todettava että meitä oli huijattu. Kirjallinen sopimus onneksi takasi ulosoton kautta osan menetetyistä rahoista mutta säästäminen alkoi tuhansien dollarien varsamaksun maksamiseksi. Kevät tuli pitkän odottelun jälkeen ja Jessi alkoi tiputella ternimaitoa, tiputtelua kesti kolmatta päivää ja olin jo huolissani en vain ternimaidon hukkaantumisesta vaan ylipäätään siitä että maidon reilu tiputtelu ei ole kovin normaalia monta päivää ennen. Lopuksi tamma alkoi varsoa yöllä ja menimme tarkistamaan tilanteen valvontakamerasta ensin tilannetta seurattuamme. Varsa oli tulossa oikeassa asennossa ja ensikertalaisen ollessa kyseessä Marko tarttui pian jalkoihin avuksi sillä pientä hitautta etenemisessä oli. Varsa oli tamma, laiha rääpäle ja jokin sydämessä tiesi heti ettei kaikki ollut kunnossa, jopa tammasta puuttui äidillisyys täydellisenä vaikka se toki hoitkin varsaa. Eläinlääkäri kävi tekemässä varsan verestä vasta-ainetestin siksi että Jessi oli maitoa valuttanut ja samalla kyselin onko normaalia että varsalta tulee maitoa sieraimista. Eläinlääkäri ei pitänyt tätä kovin huolestuttavana näin pienellä mutta plasmaa tilattiin ja annettiin tiputuksella varsalle seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, varsa ei myöskään tuntunut ulostavan kunnolla, joten huuhteluja peräsuoleen jouduttiin tekemään. Pian maidon valuminen nenästä oli jo reilua ja pohdin mahdollisuutta että varsalla olisi kitalakihalkio tai jotain vastaavaa, varsa ei myöskään tuntunut lihovan riittävän reipasta tahtia eikä suoli ottanut edelleenkään toimiakseen. Kun sain eläinlääkärin kolmannen kerran katsomaan varsaa oli hänenkin jo todettava että jotain on pielessä ja nähtyään miten paljon maitoa sieraimesta hulahti oli asia selvä - varasimme ajan Ylivieskaan klinikalle. Tähystyksessä selvisi että pehmeällä alueella heti kitalaen takana oli reikä ja varsa lopetettiin 9 vrk iässä.

Pari päivää Mollyn hautaamisen jälkeen oli Hevin vuoro varsoa. Varsominen ei tuntunut etenevän ja tamma oli rauhaton, hetken odottelun jälkeen lähdimme tarkastamaan tilanteen. Marko etsi etukaviot esille ja hänelle jäi niiden sijanti mietityttämään mutta itse varsominen sujui lopuksi hyvin. Hevillä maito oli surkean näköistä, eli vesilitkua, joten vasta-aine testi oli taas tehtävä. Seuraavana aamuna tamma makoili. Se makoili jopa silloin kun varsa tökki sitä ylös ja halusi tissille, joten eläinlääkärille taas puhelua. Arvasimme että synnytysteissä on pakko olla jotain häikkää koska varsominen oli tökkinyt ja selvisi syy miksi Markosta varsan jalkojen paikka ja auttaminen oli aluksi ollut hankalaa, tamma oli ponnistanut varsaa kohti peräsuolta niin että enää käytännössä suolen kudos oli jälkellä, liha synnytyskanavan ja peräsuolen välissä oli "puhkottu". Pari työntöä lisää ja peräsuoli olisi mennyt puhki eikä tammasta olisi enää eläjäksi ollut oli eläinlääkärin kommentti, ehdimme nippa nappa ajoissa auttamaan... Pelko oli kuitenkin kova että toinen varsansa menettänyt tamma joutuu pian toimimaan oman toisen tammamme varsan keinoemona. Kovalla lääkityksellä tamma normalisoitui, tuotti paremmin maitoa ja saimme asiat jälleen järjestykseen mutta tämäkin varsa tarvitsi vielä plasmaa tiputuksella, sillä kuten maidon koostumuksesta arvelimme, sen vasta-ainetaso oli olematon. On ihan selvää että sekä tamma että mahdollisesti varsa olisi menetetty ilman valvontaa.

Ajattelin tuolloin ettei ikinä ikinä enää varsoja, Hevi jäi toki astuttamatta vaurion takia vaikka parantui hämmästyttävän hyvin eikä Jessiäkään astutettu. Seuraavana vuonna monen tutun kannustamana päätimme jälleen astuttaa tammat, teille ei voi enää sattua mitään kun viime kerrat olivat niin kamalia. Jessi astutettiin Diamond Wayllä ja Hevi Zerberuksella, molemmat siinä mielessä pieniä panostuksia että olivat pakasteoriita. Kumpikin tamma tuli kantavaksi ja vuosi meni hyvin, koitti kevät ja varsomiset. Jessi varsoi jälleen ensin, varsominen sujui jälleen kohtuullisen hyvin, kävimme tarkistamassa että varsa on oikeassa asennossa ja autoimme vähän. Varsa oli upea, rautias läsipää kolmella pitkällä sukalla varustettuna. Kaikki muu tuntui sujuvan hyvin mutta kakkakikareet olivat kovia kuin kivet ja niiden ulostaminen oli varsalle tuskaa, joten tämäkin varsan suolta huuhdeltiin useamman kerran koko ajan huoli puserossa siitä milloin alkaa toimia - ja alkoi onneksi kuitenkin. Ei kuulosta ehkä kovin vakavalta mutta varsa voi olla todella tuskainen kun ne kivikovat kivet eivät tule ulos. Jessi oli täynnä äidillisyyttä ja varmistuimme siitä että se todella tiesi edellisellä kerralla ettei varsa ollut elinkelpoinen.

Hevi varsoi seuraavana päivänä. Jälleen aikamme seurattuamme huomasimme että ei vain varsominen etene. Lähdimme tarkistamaan ja kauhuksemme huomasimme että varsa oli ylösalaisin ja tarjosi etu ja takajalkaa ensin. En voinut uskoa todeksi että vastassa olisi taas vain vaikeuksia. Kuin ihmeen kaupalla kaikkia voimiaan käyttäen Marko sai varsan käännettyä tamman vaihtaessa pari kertaa asentoa, ensin takajalka takaisin mahaa, sitten etsien toinen etujalka esille ja pitäen kiinni ja kiertäen tamman noustessa ylös pari kertaa. Päivystävä eläinlääkäri oli soitettu ja kuin ihmeen kaupalla varsa syntyi lähes normaaliajassa niin että saatoin perua eläinlääkärin, hän vastasi, no hyvä juttu, kylläpä se siitä kun varsa alkaa vielä pissaamaan (!!!?). Varsa oli kuitenkin iso ja pitkäjalkainen ja tuttipullojuotolla ensimmäiset 5-6 h ennenkuin se oli riittävän vahva seistäkseen. Molempien varsojen vasta-aineet olivat tällä kertaa riittävät, siitä oli pidetty huoli, mutta jälkimmäisenkin suolta piti jälleen auttaa, rutiinillahan sekin jo meni. Heville lupasin että tämä varsa jää viimeiseksi, sitä tamman tuskaa en enää kolmatta kertaa halunnut nähdä kun se on avun tarpeessa. Oli jälleen ihan selvää että molemmat olisi voitu menettää ilman valvontaa.

Jessi vuokrattiin samaisena vuonna MediEiralle ja tuli tiineeksi Arctic Hopesta. Ajattelimme että meille on jo sattunut kaikkea ja Jessi on ollut kuitenkin iso ronski (166cm) tamma varsomaan, kyllä asiat nyt hyvin menee. Oli lämmin kesäyö lähellä h-hetkeä. Päätimme jättää tamman laitumelle vaikka se näytti jo olevan lähellä varsomista, tarkastukset kello 2 ja 4 yöllä näyttivät tamman olevan rauhassa laitumellaan ja aamukahvia keittäessäni klo 7 se seisoskeli edelleen laitumella. Kahvikuppia hakiessani vilkaisin ulos ikkunasta ja tamman viereen oli ilmestynyt varsa. Kun juoksin laitumelle ja totesin varsan olevan lähes kuiva, pirteä, tissit luttanoina tyhjiksi imettyinä ja jälkeiset kokonaisena laitumella en voinut kuin itkeä huojennuksesta, kaiken huolen, vahtimisen ja aikaisempien ongelmien jälkeen meillekin voi syntyä varsa normaalisti! Uskomatonta voiko se olla näin helppoa!

Raviurheilun tilanteen ja toivottomien markkinoiden vuoksi Tossu jäi kuitenkin viimeiseksi lv varsaksi joka meillä syntyy ja tammat on lähetetty vihreämmille laitumille. Oli uusien tuulien aika Veranon oston ja shetlanninponien myötä! Astutukset sujuivat hyvin, Okana tuli yhdestä hypystä tiineeksi ja Lettukin samaan aikaan ensimmäiseen kiimaan. Shettikset tuntuvat paljon källeimmiltä seurata nyt loppuajasta enkä niin luota niiden merkkeihin kuin hevosten kanssa, joten niitä oli seurattu valvontakameralla nyt viikon verran, yhdentoista aikaan ja toisen kerran kahdelta. Toissa yönä Okana näytti varsovalta kello kahden aikaan joten vaatteet päälle ja talliin. Totesin heti että jokin on pielessä ja juoksin sisälle hoputtamaan Markoa. Varsa oli tulossa etu- ja takajalan kanssa eikä pää ollut lähelläkään, aluksi oltiin sitä mieltä että ylösalaisin mutta jälkikäteen ajateltuna todennäköisesti se oli kyljellään jalat kohti tamman perää. Olo ei tuntunut epätoivoiselta, tästä on selvitty Eikan kanssa toissa vuonna, juuri sama tilanne. Mutta kyseessä oli hevonen ja nyt pieni poni. Kolme tuntia eikä tilanne edennyt kummemmaksi kuin että etujalka oli vaivoin löytynyt ja pää oli suurinpiirtein tulossa, varsa oli jo kuollut. Neljännen tunnin olin sisällä kun Marko ja päivystävä vielä koittivat pilkkomista mutta siinäkään ei ahtauden takia edetty mihinkään. Kun palasin talliin ja kuulin tilanteen oli päätös selvä, mitää ei ollut enää tehtävissä ja vaikka olisikin (ei ollut) olisi edessä todennäköisesti tulokseton tamman hoitaminen kohtutulehduksen ja kaviokuumeriskin maailmassa. Päivystävät klinikat ovat kaukana, enkä usko että edes lähemmäksi olisin aikaisemmassakaan vaiheessa lähtenyt tammaa viemään siinä tilanteessa, se olisi ainakin minun mielestä liian rasittava matka, tiedätte sitten jos päädytte samaan tilanteeseen täällä periferiassa. Edes lopetus ei sujunut hyvin ja Marko haki lopuksi tallista pulttipistoolin, joka meille on hankittu jo kauan sitten näitä tilanteita ajatellen mutta jota ei pitänyt koskaan oikeasti tarvita, olen niin onnellinen että meillä oli se nyt käsillä. Okana, meidän ensimmäinen shetlanninponi joka toi meidän perheen sydämiin rakkauden näitä uskomattomia pieniä hevosia kohtaan, vei nyt osan sydämestäni ja pienen Veranon-varsansa mukanaan.

Meillä ei enää omia tammoja astuteta. Vastoinkäymisten edessä on vain taivuttava ja oltava nöyrä ja koittaa tehdä oikeita päätöksiä, yrittää enemmän ja paremmin seuraavalla kerralla mutta jos silti kaikki menee pieleen asioissa joihin ei voi vaikuttaa, siihen katkeaa. Meidän "5% varsomisista, joissa on ongelmia" on ollut 5 kappaletta seitsemästä ja enää pelätään tätä viimeistä kahdeksatta kertaa, kunpa se menisi hyvin! Sen jälkeen meni miten meni, mun ei tarvitse enää ikinä murehtia oman tamman varsomista.


***

Sen verran näköjään muisti pätkii että Jessiä kyllä astutettiin Mollyn kuoleman jälkeen, liisinkinä silloinkin tuloksena tyhjä tamma kahdella eri oriilla kokeiltuna. Tammassa vika ei kyllä tällä kertaa ollut mutta vuokraajan harmiksi, tyhjä mikä tyhjä.

Toisekseen Hevin toisella varsalla eli tuossa jälkimmäisenä kerrotulla Eikalla oli lisäksi nivustyrä, jonka paranemista odoteltiin puoli vuotta...