02/12/2012

Parivaljakkoa - jälleen - mahtavaa!

Heräsin yhtenä yönä Ruukissa ollessani ja ensimmäinen ajatus oli että miksi en ole kokeillut Lettua ja Ransua parivaljakkoon! Tuumasta toimeen, viikonloppuna ilmoitin Markolle että nyt kokeillaan, haettiin ponit, valjaat, vaunut varastosta, valjastettiin, ajoin ohjasajaen niitä hetken takaa, vaunut perään, pieni rundi pellolla ja valjaat pois, ohjasajoa vähän ja talliin. Helppoa, nopeaa ja toimivaa! Tämä on nyt sitten täydellinen esimerkki siitä että älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin sanon - eli älkää missään nimessä kokeilko poneja suorilta pariin! 

Se miksi uskalsin näin tehdä perustuu tietysti kahteen kunnolla myös ääniavuilla toimivaan poniin jotka tunnen kuin omat taskuni ja jotka tuntevat minut - ja ennen kaikkea, jotka tuntevat myös toisensa. Molemmat toimivia ajossa loistavasti ja Lettu jo parissa ajettu. Lettua kuitenkin, tiine kun on, hieman ärsytti tehdä töitä ruunan kanssa mutta sietää sen kun pyydän. Toinen lenkki tehtiin sitten pelkästään ohjasajaen ja sujui jo todella hienosti kiukuttelematta myös Letun osalta. Nyt poneilla on ollut pientä köhää, varsat, uusi poni Moona ja Lettu ovat ainakin vähän yskähdelleet ja lumikin tuli joten kovakumipyörillä ei ole enää asiaa lenkille. Tähänkin asiaan onneksi tulossa korjausta sillä ensimmäinen vaunutilaus Puolaan Dominiakille on vihdoin lähtenyt ja kohta meille saapuu sieltä kahdet uudet vaunut, gigit ja wagonettet! Joulu siis lähestyy kovaa vauhtia :)

Okanan menetys keväällä - ja samalla toisen parivaljakkoponin menetys - oli kova paikka mutta kauniina marraskuun aamuna hienosti yhdessä toimivien Letun ja Ransun kanssa haihtui aamu-usvan sekaan osa sitä surua mikä on ollut. Oli niin upeaa ajaa shettisparilla pitkästä aikaa...



31/10/2012

Tapahtumarikas syksy

Enpä ole pahemmin ehtinyt bloggailemaan. Kiirettä pitänyt niin töiden puolesta kuin tallin puolellakin.

Argus lähti aluksi syksyllä ylläpitoon Ratsastuskoulu Caprilliin Uuteenkaarlepyyhyn mutta pian sille löytyikin kiinnostunut ostaja Elina joka ihastuikin koeratsastuksessa ruunaan niin paljon että se muutti jo seuraavalla viikolla uuten kotiin! Meidän toimintaan Argus tuntui vielä liian nuorelta, joten siksi katsoin hevosellekin paremmaksi löytää sille sopiva koti. Elinalla on ennestään kaksi vuonohevosta joten Argukselle löytyi juuri sellainen koti mitä toivoinkin! Hyvää yhteistä aikaa Elinalle ja Argukselle!

Samoihin aikoihin teimme itse mutkan Ruotsin puolelle ja haimme shettistallin jonon jatkoksi tamman Haganäs Marilyn Monroe! Marilynille ei ole vielä keksitty hyvää lempinimeä joten "se uusi" ja "uusi poni" ja "jumpperi" on ollut käytössä :) Dalian lähdettyä takaisin kotiinsa pääsi Marilyn Letun ja Kukan kanssa laumaan ja oripojat Vergu ja Topi ovat tosiaan olleetkin jo reippaasti kahdestaa yöt ja päivät eli emistään vieroitettu. Marilyniä ei ole opetettu muuta kuin peruskäsittelyn osalta, joten tarkoitus olisi nyt alkuun ainakin ajo-opettaa se.

Yhdelle pikkukaverille pitäisi vielä löytää koti eli kissanpentu Noppalle! Toinen pentu lähti samalla viikolla kuin Dalia ja Argus joten se viikko meni luopuessa.

02/09/2012

Syystouhuja

Kirjoittamiset ovat tyystin jääneet kun on niin paaaaaljon kaikkea muuta!

Kekeä olen ohjasajanut, Verano osallistui ohjasajoon Ylivieskan rotunäyttelyssä voittaen helpon luokan ja Lettu on käynyt ajossa Topi aisassa kiinni matkassa. Muuten tallin touhut pyörivät entiseen malliin ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta alkaa päästä vauhtiin.

Eilen Kokkolassa oli Keskiaikamarkkinat ja Rohan talli kävi esittämässä turnajais shownsa, tätä olen odottanut koko kesän vesi kielellä ja annoin kameran laulaa! 900 kuvaa tuli otettua ilman minkäälaista ongelmaa... Tässä niistä osa:
















13/07/2012

Ravihevoset

Eipä ole pitkään aikaan tullut tehtyä katsausta meidän raviheppojen sukulaisiin, joten korjataanpa tilanne. Keke viettää loikoisia seuraruunan päiviä tällä hetkellä mutta lähisuku on kyllä ahkeroinut radoillakin. Meidän nyt 2-vuotiaat Ruotsiin myymät varsulit Undying Lands (Diamond Way-Mellby O'Yes) eli Putte, nykyään Snyggfinne ja Rules Them All (Zerberus-Heavy Match) eli Eikka, nykyään Skalleper ovat olleet treenissä. Jälkimmäinen kasvaa kuulemma valtavaksi eikä oikein meinaa pysyä hyvässä lihassa joten on laitumella tällä hetkellä, Putte treenaa. Mellby O'Yes teki viime kesänä tilausvarsan Withering Dawn MediEiralle Arctic Hopesta ja oli Sahalahdessa pihatossa Annamari Sipilällä, pitäisi kysyä senkin kaverin kuulumisia, veikkaan että on kesälaitumella.

Mellby O'Yesin lähisuvun ravimeriiteistä tältä vuodelta voitaneen mainita että siskonpoika Kenneth Mick (Deliberate Speed) oli Kuopio Stakes karsinnoissa kolmas ja on päässyt numeroihin 15,3a-17,4 ja 6370e. Muita starttaajia ei mainittavan läheltä löydy. Sisko Mellby Violet näkyy varsoneen tänä vuonna Our Lovesta.

Heavy Match tammamme sukulaisista sen sisarukset Marshland Sky ja Marshland Hope ovat startanneet. Skyta Tom Eriksson kehui kolmevuotiskatsauksessa aikoinaan yhdeksi parhaimmaksi varsoista mitä hänellä on ollut mutta oriina oleminen sotki kilpailemista. Nyt se on ruunattu ja lukemat ovat tällä hetkellä: 16,4ake-19,1 9040 e. Tänä vuonna kolme voittoa, aina kun ei ole laukannut... Hope puolestaan on tamma ja ottanut tolpat kahteen viimeiseen starttiin ja on nyt lukemissa 15,5ake ja 17,1 sekä 4370 e. Hyvä voittoprosentti pysyy näidenkin ansioista yllä Heavenly Kempin jälkeläisillä, 250 starttia ja 50 voittoa ovat ottaneet. Kolmevuotias Victoria Matchkin on ehtinyt jo starttaamaan 20,5ake ja 530e, Sukupostin kuvaan mukaan näkyisi tälläkin olevan sukunsa laaja liike... Jonkunlaisia juoksijoitahan näistä on kaikista tullut mutta se suuri tähti on kyllä valitettavasti jäänyt näyttämättä kyntensä, vaikka ylsihän Victor Match 5 vuotiaan SuurHollola-finaaliin, suurkilpailuja kolkutellen menty :) Emälinjaa, joka on muuten läheltä sama kuin Garland Lobellilla, pitää vielä yllä Lovely Match ja sillä on mm. EL Stewardista varsa eli linjattu Genya Hanoveriin kuten meidän Keke.

Rags To Riches



08/07/2012

Never say never...

Rehellisesti voin sanoa että olen unohtanut omaavani blogin :D Tämä ei tule useimmille tutuille yllätyksenä... Mutta kun nyt muistin sellaisen omaavani niin olisi varmasti paikallaan päivittää tietoja hieman tallin asukkaiden ja suunnitelmien suhteen!

Verano tallin kingi on astunut tänä vuonna seuraavasti: Ensimmäinen tamma laakista tiine, toinen tamma uusittu (ei tarkastettu vielä), kolmas tamma laakista tiine, neljäs tamma toisella kerralla tiine, viides tamma ei tarkastettu ja kuudes tamma ei tarkastettu. Laitoin vielä nettiin ilmoituksen että voitaisiin vuokrata itselle yksi tilausvarsan tekoon niin että tamma varsoo ja asuu kotosalla... Veranon viime vuoden morsiamet ovat yhtä vaille varsoneet ja tuloksena on ollut: kaksi tyhjää, yksi ensimmäisen ultran jälkeen luonut, yksi varsomisessa kuollut (rt tai phkko) sekä varsoneet: musta ori, musta tamma, kaksi punahallakkoa tammaa ja kaksi hiirakkoa orivarsaa! Eli kivasti ainakin neljälle varsalle tuli hallakkogeeni.

Ransu: Ransu on ollut ajossa vähän vino, joten on tehnyt kevyempää lenkkiä ja hierotaan tänään, muilta osin on tutkittu mutta mitään vikaa ei löydy mistään, joten liekö kyse lihasjumista tai vastaavasta.

Lettu: no niinhän siinä sitten kävi että kun Lettu tuli tuossa hyvään kiimaan niin tuumattiin että eipä siinä siitosoriin pidossa hirveästi järkeä ole jos ei edes omia astuta... eli Lettu astutettiin pyyntöjen saattelemana että tiinehtyisi ja varsominen menisi taas hyvin... toivotaan! Lettu teki Pedersören näyttelyssä vaikutuksen ruotsalaistuomariin ja sai I palkinnon, luokkavoiton, Champion tamma tittelin ja oli Best In Show III! Olen todella todella tyytyväinen tulokseen sillä näyttelyssä oli paljon poneja ja hyvä taso tammaluokissa. Tuomarin mielestä kaikki oli kohdillaan, rotutyypillinen robusti rakenne ja asenne työntekoon ja esiintymiseen kehässä ja tekee heti mitä pyydän - hyvin oli tamman analysoinut, siinä on meidän Lettu pähkinän kuoressa!

Topi: Topi varastaa suvereenisti shown laitumella ja on jo täysin kokenut ponikerholaisten rapsultetava. Fiksu kiva varsa, joka sai kakkosen Pedersören näyttelystä ruotsalaistuomarilta kommentein lupaava varsa.

Kukka: Kukka on touhunnut normiduunia ponikerhoissa ja oli Pedersöressä luokassa viides II palkinnolla, ihan ok liian läskille ponille. Sen lisäksi Kukka on the lastenhoitaja-täti ja vahtii kuin haukka molempien varsojen asioista sekä imettää Topia!

Vergu: Koska meidän oma varsaikäluokka jäi yhteen oli päätetty jo aikapäivää sitten että Topi ensinnäkin jää meille ja että sille hommataan kaveri, niinpä kun kävin katsomassa Letun emän tämän kesäistä Vergu varsaa Veranosta oli siihen helppo ihastua ja tehdä kaupat! Vergu vaikuttaa topimaisen kivalta ja on oikein mallikkaan näköinen. Kivaa on että saadaan keksiä sille itse nimikin, jota vielä harkitaan tarkkaan ;)

Keke: Keke the lv ruuna viettää lokoisia lomapäiviä laitumella - tai saisi viettää. Se raukka on niin herkkä öttiäisille että välillä täytyy käydä pelastamassa hienohelma varjoon ja suojaan ötököiltä

Argus: Argus vietti kengättömän kahden viikon miniloman ja palaa pikkuhiljaa töihin, vihdoin alkaa tuntua siltä että se on kotiutunut meille ja yhteistyössä alkaa löytyä yhteistä säveltä!

Lisäksi kissinpentu Pellervo lähti uuteen kotiin, lamput Lyyli ja Martta hoitavan maisemanhoitotöitä ja varsakauppojen kylkiäisinä pihapiirissä kiekuu myös Arthur Kukkonen the Kukko.




Tammalauman touhuja...